Kuka olen?
Moikka vaan ja tervetuloa lukemaan kuka mä olen. Tämän piti olla ensimmäinen blogi postaus, mutta päätyikin toiseksi, koska huomasin, että itsestä kertominen onkin vaikeampaa kuin luulin. Kamppailen huonon itsetunnon kanssa, joka voi olla suurin ongelma tämän asian kirjoittaessa. Valehtelisin jos väittäisin, että tämä teksti olisi kirjoitettu sujuvasti yhteen pötköön. Ei, ei ole. Olen kirjoittanut tätä monta päivää, aina korjaillen tekstiä sieltä sun täältä. Mutta eiköhän mennä asiaan.
Mä olen Janina. Mä toteutan tällä hetkellä mun suurimpia unelmia, joita en ole koskaan aikaisemmin uskaltanut toteuttaa, tai oikeastaan uskaltanut edes haaveilla niistä. Tämä on yksi niistä. Olen lapsesta saakka ollut sellainen niin pienten kuin suurten asioiden haaveilija. Saatan tuntukausiksi jäädä haaveilemaan omiin oloihini jotakin itseäni kiehtovaa asiaan. Ongelmani on ollut se, etten ole aikaisemmin uskaltanut vain toteuttaa niitä.
Jostain syystä tunnen syvää luottamusta siihen, että nyt on aika toteuttaa ne unelmat. Unelmiini ei kuulu raha, ulkomaanmatkat, luksuselämä tai ravintolaillalliset. Ei, olen kotihiiri, joka matkaa joka kesä lapin erämaahan vaellukselle. Nautin leiritulen lumoavasta roihusta ja hiljaisuudesta siellä, minne muut ihmiset eivät eksy.
En ole kuitenkaan täysin hiljaisuutta rakastava. Ääntä mahtuu maailmaan ja sitä kuuluukin useista moottoreista pihassamme. Harrastan vanhoja autoja. Lähivuosina olenkin käynyt erilisissa autotapahtumissa, jotka ovat olleet myös vuoden kohokohtia.
Moottorin ääntä kuuluu myös sisätiloista ompelukoneesta. Olen tehnyt itse vaatteita 9 vuotiaasta lähtien. Ensimmäinen käsiompeleeni oli häämekko. Häät onkin myös yksi suurista unelmistani. Olen avoliitossa, mutta meillä ei ole häiden suhteen kiire. Hyvä niin, sillä häämekkoni on vielä suunnittelu vaiheessa.
Teen vaatteita myös virkkaamalla. Olin todella nuori kun mummoni opetti minut virkkaamaan ja vaalin tätä taitoa edelleen.
Uusinpiin mielenkiinnon kohteisiini on parina viime vuosina kuulunut lukeminen. En voi sanoa, että pitäisin vain tietyistä aihepiireistä, mutta tähän mennessä lukemani kirjat ovat sijoittuneet tositapahtumiin, trillereihin, psykologiaan ja runouteen. Yhtä sekalaista siis kuin kakki muutkin mielenkiinnon kohteeni.
Aikoinaan ammattikouluun hakiessani ja kauneudenhoitoalan haastatteluun pyystyäni minulta kysyttiin, että miten vaate,- auto,- kauneudenhoito,- metsä- ja rakennusala liittyvät millään tapaa toisiinsa? Vihasin tuota kysymystä. Miksi niiden olisi pitänyt liittyen toisiinsa? Miksi en voi hioa työkseni kynsiä ja kotona puuta? Olen ollut aina kiinnostunut monista ja erilaisista asioista ja sitten olisi pitänyt valita vain yksi niistä. Ei varmasti tarvitsisi, mutta mainitsen silti, että kauneudenhoitajaa minusta ei koskaan tullut.
No, ei siihen kouluja tarvita, jotta voi tehdä sitä mitä on aina halunnut tehdä. Päädyin lopulta lukioon, koska yhteinen ymmärrys ammatikoulu haastattelujen kanssa eivät kohdanneet. Tänä päivänä ompelen, entisöin huonekaluja, meikkaan ja rakastan ihonhoitoa, annan autoille valohoitoa ja rakentelen milloin mitäkin.
Minulla on paljon ideoita päässäni. Suurimman osan niistä olen saanut pitkillä automatkoilla. Jostain syystä silloin mielikuvitukseni on vilkkaimmillaan ja parhaat ideani syntävät silloin. Tämänkin palvelun perustamisidea syntyi kesken autonhinaus keikan.
Halu auttaa ihmisiä on ollut alna sydämessäni. Lapsena seisoin kerrostalon pihassa tuntukausia odottaakseni, että saisin avata ovia ikäihmisille. Mummolassa paras asia oli auttaa ruuanlaitossa ja omatoiminen lavuaarinpesu kuului rutiineihini. En kuitenkaan koskaan haaveillut vanhustenhoidosta, joka olisi kertomani perusteella voinut olla unelmatyöni. Ei, haluan auttaa ihmisiä iästä riippumatta. Aikuisia autan tällä palvelulla. Kotimaanlapsia autan esimerkiksi joulupuukeräys toiveita toteuttamalla ja maailman lapsia hyväntekeväisyys lahjoituksilla. Uskon että pienillä teoilla on suuri merkitys.
Mainittakoon myös sen, että olen usein se ihminen joka nolaa itsensä aivan täysin. Olen se ihminen, joka joogaa olohuoneessa maailman erikoisemmassa asennossa huomaten, että naapurit seisovat takanani. Se, joka vaatekaupassa unohtaa laittaa sovituskopin verhon kokonaan kiinni ja se joka yrittää kaupassa maksaa ostokset kirjastokortilla. Esimerkkejä olisi monta, mutta tässä pari jotka kehtasi kertoa.
No, tällainen vain olen. Olisi maailman hienointa, jos joskus löytäisin sielun siskon tai veljen, joka samaistuu ajatuksiini. Ehkä sellaisen joskus löydän, ehkä en. Sitä odotellessa. Kiitos sinulle joka jaksoi tämän lukea! 🫶🏼