Kohti tulevaa vuotta

Joulu on nyt juhlittu ja aivan ihana joulu olikin. Erityisen tästä joulusta teki sen, että sain jutella kahden aivan ihanan ihmisen kanssa, jotka ottivat rohkeasti minuun yhteyttä. Oli uskomattoman hienoa kuulla teidän joulusta ja muista suunnitelmista tulevalle vuodelle.

Itse en ole juurikaan uudenvuoden viettäjä. Toki, tapana on käydä ajelemassa ympäri pitäjiä katsellen raketteja. Satsaan jouluun niin paljon, että uusivuosi tuntuu vain lisä stressinä vierellä, kun pitäisi taas olla suuria suunnitelmia tulevalle vuodelle, olla lista tulevista saavutuksista ja unohtamatta joulukilojen karistamis suunnitelmaa. Rakastan suunnitella kaiken laista, mutta en suunnittele tulevalle vuodelle mitään, vaan annan asioiden mennä omalla painollaan. Tuntuu huomattavasti kevyemmältä.


Olen positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka paljon olen saanut sähköpostia teiltä. Olen saanut joulun toivotuksia kuin myös kehitysideoita, jotka otan aina ylös ja toteutan niitä parhaani mukaan. Yhtenä toiveena on ollut esimerkiksi toisen keskustelualustan toteuttaminen. Ja tähän toiveeseen vastaankin ensivuonna. Eli Telegrammin lisäksi toteutan myös WhatsApp sovelluksessa käytäviä kekusteluja, mutta ilmoitan tästä asiasta sitten kun se on ajankohtaisempi.


Myös laskutuksesta on tullut kysymyksiä ja kiitos niistä, sillä huomasin, etten ole kertonut asiata vielä mitään. Laskun lähetän asiakkaan toiveen mukaan joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen. Laskun lähetän vasta sitten, kun asiakkaan kanssa sovitut keskustelut ollaan käyty.

Päivitän tästä asiasta hieman tarkemmin vielä hintalista sivulle.


Kiitos kaikista viesteistä joita olette minulle lähettäneet! Toivotan teille hyvää ja turvallista uuttavuotta 2025!